Virtuaalinen kesäcafé avautuu työhaun tueksi!
Kaipaisitko tukea työnhakuusi tai työllistymiseesi? Haluatko apua suunnan selkeytykseen tai stressikuormasta palautumiseen? Miltä kuulostaisi valmennuksellinen voimavarabuustaus ihan ilmaiseksi? Tervetuloa mukaan virtuaaliseen kesäkahvilaamme!
Mistä on kyse?
Kyse on Silta-valmennuksen "Portti työelämään - hallitusti työhön kiinni tuetun keikkatyön kautta" -hankkeesta. Sen tavoitteena on vaikeimmassa asemassa olevien henkilöiden työllistymisen tukeminen ja työllistäminen Pirkanmaalla.
Hankkeessamme kehitetään ja tavoitellaan yksilöllisiä, tuettuja työelämäpolkuja, joissa vertaistuki on keskeisessä roolissa. Teemme tarvittaessa yhdessä asiakkaan kanssa työhakemuksia ja kontaktoimme aktiivisesti potentiaalisia yrityksiä ja työnantajatahoja. Annamme tukea itsevarmuuden kasvattamiseen (esimerkiksi työhaastatteluja varten), suunnan selkeyttämiseen ja omien työelämätaitojen kehittämiseen. Kerromme mielellämme myös keikkatyömahdollisuuksista, itsen työllistämisen väylistä ja laskutuspalveluiden hyödyntämisestä. Autamme myös työn aloittamiseen liittyvissä asioissa kuten perehdytysmateriaalin saatavuuden varmistamisessa. Voimme kulkea rinnalla koko perehdytysjakson ajan.
Virtuaalinen kesäcafé avautuu työhaun tueksi!
Tarjoamme ilmaiseksi matalan kynnyksen tukipalvelua ja valmennuksellista voimavarabuustia syksyä varten sitä tarvitseville virtuaalisen kesäcafén muodossa heinä-elokuussa 2023. Samalla pirkanmaalaisilla osallistujilla on mahdollisuus halutessaan varata meiltä ilmaisia yksilövalmennuksia työllistymisensä tueksi. Katso liite, josta näkyvät tarkemmat sisällöt ja päivämäärät.
Tiistain kielikylpynäkin toimivat ryhmäton suunnattu pääasiassa maahanmuuttajataustaisille, ja keskiviikon ryhmiin ovat tervetulleita kaikki (mahdollisesti haasteiden kanssa painivat) työnhakijat ja elämänsä suuntaa etsivät työttömät. Aiheet vaihtuvat viikoittain, mutta tarkemmat sisällöt muovautuvat osallistujien tarpeiden mukaan. Päävetäjänä toimii Pia Koponen.
Tiistain ryhmä klo 10.00-12.00
Tässä Teams-linkki tiistain ryhmiin.
Keskiviikon ryhmä klo 13.00-14.30
Tässä Teams-linkki keskiviikon ryhmiin.
Hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama.